Blogi

Musiikin evoluution innovaatiot

Kirjoittaja 2.5.2018 Ei kommentteja

On kiehtovaa, miten länsimainen musiikki kehittyi sellaiseksi mitä se tänä päivänä on.

Jokainen innovaatio on tuonut maailmaan jonkin uuden ydinajatuksen, jolla se on tavalla tai toisella kyseenalaistanut edeltäjänsä, tullakseen toisaalta taas itse kyseenalaistetuksi. Musiikin historiaa on mielenkiintoista katsoa tästä innovaationäkökulmasta käsin, ja tiivistää jokainen evoluutiovaihe johonkin sellaiseen ydinajatukseen, mistä kumpusi ja kumpuaa tuon tyylin niche.

Omasta päästä

Ensimmäinen musiikki lienee alkanut ihmisäänestä. Sitä tehtiin ”omasta päästä”, ja tallennettiin vain perimätietona. On ymmärrettävää, että tällöin sitä on myös paljon unohtunut.

Muistiin kirjoittaminen

Tästä seuraava kehitysaskel ylöspäin oli kirjoitustaidon keksimisen myötä musiikin kirjoittaminen muistiin. Fryygisessä moodissa kulkeva melodia Seiklos epitaph arvellaan olevan ensimmäinen muistiin kirjoitettu teos, joka kaiverrettiin marmorisen steelin kylkeen 200 – 100 AD. Nyt kun musiikkia voitiin kirjoittaa muistiin, alkoi sen kehitys vauhdittua, koska ei oltu enää pelkän perimätiedon varassa. Musiikki alkoi kumuloitua.

Yksiäänisyydestä moniäänisyyteen

Yhden äänen sijaan kaksi tai useampi ääntä kuulostaa tietenkin rikkaammalta. Moniäänisyyttä oli varmasti kokeiltu jo aiemminkin, mutta varsinaisesti moniääninen tyyli syntyi 900-luvun  organumien myötä. Melodiaan lisättiin kvintin päähän soimaan ns. borduna ääni, joka liikkui rinnakkain melodian rinnalla, mutta kappale päättyi kuitenkin usein unisonoon.

Äänten rinnakkaiselosta eri suuntiin

Kun samaan suuntaan kulkevista äänistä koostuva musiikki oli ns. nähty, alkoi kehitys kohti eri suuntiin kulkevien äänten musiikkia. Renessanssin aikaan 1400-luvulla kehittyi kontrapunkti, jossa Johannes Ockeghemilla, Giovanni Pierluigi Palestrinalla ja Orlando di Lassolla oli keskeinen rooli. Kontrapunkti toi musiikkiin uutta tilavuutta, koska äänet välillä loittonivat ja lähenivät toisiaan.

Tonaalisuus – musiikin viimeinen sana?

Musiikissa suuremmat tarinalliset jännitteet olivat antaneet vielä odottaa itseään, kunnes barokin ajan säveltäjien työn tuloksena 1600-luvulla kehittyi täyteen kukkaansa tonaalisuus. Tonaalisuudessa soinnut ovat järjestäytyneet hierarkiaan, jossa on pyrkimys purkaa teos lopulta aina sävellajin kantasointuun. Sointuhierarkia loi musiikkiin harmonisesti pidempiä kantavia rakenteita. Tonaalisuus on ollut tietyllä tavalla musiikin historian loppu, koska leijonan osa länsimaisesta musiikista on edelleen tonaalista.

Soolomelodian nousu keskiöön

Barokin hallitsevaa tekniikkaa polyfoniaa, jossa melodiat etenevät itsenäisinä kerroksina muodostaen keskenään tonaalisia jännitteitä, alkoi kyseenalaista klassismi 1700-luvulla. Seuraava askel musiikillisessa innovoinnissa olikin homofonisuus, jossa harmonia asettui alisteiseksi melodialle. Tällä tiellä ollaan edelleen monessa musiikkigenressä.

Lisää tehoa kromaattisuudesta

Seuraava innovaatio oli yhä suurempi kromaattisuus. Vaikka musiikissa olikin käytetty tähän mennessä jo kaikkia 12 kromaattista säveltä,  diatonisuus oli ollut edelleen kantava voima sekä barokissa että klassismissa. Seuraava isompi tyylisuunta romantiikka toi lisää kromaattisuutta musiikkiin lisäämällä muunnesäveliä entisestään melodiaan ja harmoniaan.  Romantiikan ajan musiikki oli tietyllä tavalla myös ensimmäistä pop-musiikkia, koska sitä kävi kuuntelemassa vauraampi keskiluokka, kun aikaisemmin musiikin yleisönä oli ollut pitkälti vain eliitti. Kromaattisuuden rikastamista tonaalisessa ympäristössä jatkoi vielä romantiikan jälkeinen tyyli impressionismi ja uusklassismi.

Teknologia nopeuttaa kaikkea

Tärkeä vaihe, jota ei voi kyllin korostaa ihmiskunnan historiassa oli teollisuustuotannon alkaminen. Sen ensimmäinen vaihe alkoi jo 1700-luvulla, jolloin höyrykoneet aloittivat tuotannon, ja sen toinen vaihe oli 1800-luvulla, jolloin sähkö ja polttomoottori tulivat kuvioon. Kun tähän asti käytännössä kaikki työ (myös soittaminen) maapallolla oli tehty lihastyöllä, saatiin yht’äkkiä höyryvoiman ansiosta tuotettua enemmän tavaroita, sekä liikutettua ihmisiä ja tietoa paikasta toiseen, ja näin vauraus levisi yhteiskunnissa. Tuotannon tehostumisella ja tiedon leviämisellä oli välillisesti suuri vaikutus musiikkiin. Musiikki oli yhä vähemmän vain eliitin omaisuutta. Siitä tuli vähitellen kaikkien omaisuutta, koska se soi kaikkialla, mikä puolestaan vaikutti siihen, millainen musiikki valtaisi maailman.

Ilman soittajia

Soittorasioita oli toki ollut jo 1700-luvulla, mutta varsinaisia ihmisten musisoinnin toistavia laitteita alkoi tulla markkinoille 1890-luvulla. Gramofonit olivat mukana monissa tilanteissa, joissa tarvittiin musiikkia. Äänentoisto on yksi musiikinhistoria radikaaleimmista innovaatioista, ja eräs välittömiä teollistumisen ilmenemismuotoja.

Musiikin voimin rakennemuutosta vastaan

Amerikan värillisen väestön keskuudessa kehittynyt blues oli selkeä teollisen ajan lapsi. 1800-luvun lopulta lähtien kolmen soinnulla ja varsinkin kumouksellisilla sanoituksilla protestoitiin surkeita työoloja ja jopa työnantajia vastaan. Bluesin tärkein innovaatio oli paitsi sen protesti, niin ennen kaikkea myös sen pentatoninen perinne, jonka se tulisi antamaan populaarimusiikille seuraavaksi sadaksi vuodeksi.

Rumpusetti – viimeinen sana musiikissa?

Ragtimen ja bluesin jälkeläisen swingin innovaatio liittyy ensisijaisesti rytmiin. Tehtaiden koneiden mekaanisuus heijastui musiikkiin nimenomaan rytmin eli beatin muodossa, ja taustalla vaikutti lisäksi armeijan marssiyhtyeiden historia. Kun vielä 1800-luvun alun orkesterien teoksissa oli voinut kolme ihmistä soittaa komppia, alkoivat muusikot nyt kehitellä pedaaleja, joita käyttämällä yksi muusikko kykeni hoitamaan koko tiskin. Swingin innovatiivisuus kiteytyy näin ollen rumpusettiin. Rumpusetiin mukaantulolla tulisi olemaan kauaskantoiset seuraukset länsimaisessa rytmimusiikissa. Jazzin historia alkoi käytänössä swingistä. Tonaalisesti jazz ei tuonut muuta uutta kuin enemmän kromaattisia johtosäveliä, mutta jazzin improvisointi loisi aivan uudenlaisen musiikinteon kulttuurin.

Dodekafonia – mahdoton tehtävä vai tonaalisuuden konkurssi?

Romantiikan ja impressionismin loppuun jalostama tonaalinen kromaattisuus sai lopulta tietynlaisen päätepisteen, kun säveltäjät halusisvat  muuttaa musiikin ”luonnonlakeja” kaatamalla tonaalisuuden patsaan kumoon. 1930-luvulla Arnold Schönbergin käynnistämä dodekafonia ehdotti, että tonaalista keskusta ei musiikissa tarvitse olla, vaan säveltäjien tekemät rivit luovat kehyksen harmonialle. Sävelten tasaveroisuuteen pyrittiin esittämällä rivissä kaikki kaksitoista kromaattista säveltä. Jazzin piirissä tapahtui vastaava kehitys kuin taidemusiikissa, mutta se tapahtui teknologian vuoksi lyhyemmässä ajassa, päätyen mm. free jazzin kaltaisiin tyyleihin. Dodekafonia ja free jazz ovat esimerkkejä innovaatioista, jotka saivat ympäröivässä kulttuurissa vain marginaalista huomiota.

Studiossa vahingossa syntynyt särökitara, joka loi nuorisokulttuurin

Rock’n roll syntyi Amerikassa 1950-luvulla, ja sen suurin innovaatio lienee yhdistelmä nuorisokulttuurin syntyä, sekä pelkistynyttä 3 – 4 soinnun vahvistettua musiikkia, jonka symbooliseksi soittimeksi nousi sähkökitara. Soitin, joka legendan mukaan syntyi vahingossa vääristyneestä esivahvistuksesta. Rock nousi vapauden, hippi-liikkeen ja autoistuneen yhteiskunnan kapinalliseksi musiikiksi. Se oli selkeästi asiakkaiden musiikkia, ja näin ollen yksinkertaista. Ennen nuorisokulttuuria, lapset siirtyivät suoraan aikuisuuteen, matkien vanhempiaan. Rock loi musiikin välityksellä uudenlaisen kulttuurin, joka oli ensisijaisesti tarkoitettu nuorisolle, ja josta lapset alkoivat ottaa vaikutteita vanhempien sijaan.

Teknologialla oli rockin suosiossa tärkeä rooli, koska se saatiin desibeleiltään kantamaan suurissakin ulkoilmatapahtumissa. Rock sai myöhemmin lukuisia alalajeja kuten punk, heavy metal ja grunge.

Kaikille jotain – Pop

Pop-musiikki oli rockin pehmeämpi vaihotehto. Se tulisi olemaan oman aikamme toistaiseksi viimeinen sana musiikissa. Pop-genre käsitti hyvin monenlaista rytmimusiikkia. Synth pop, Electro pop, K-pop, Latin pop, Lounge-musiiki jne. ovat vain muutamia esimerkkejä tästä maailman vallanneesta musiikkigenrestä. Se, että pop on kyennyt sulkemaan sisäänsä niin paljon erilaisia musiikkiperinteitä, on mahdollisesti yksi sen menestyksen syistä. Jos musiikki sisältää viimeisimmän muodin ja teknologian mukaisia aineksia, eikä ole liian monimutkaista, on menestys hyvinkin mahdollinen.

Puhe beatin säestyksellä

Kuka olisi voinut arvata vielä 1900-luvun puolivälissä, että puhuminen beatin säestyksellä nousee musiikin valtavirtaan haastamalla laulun. 1980-luvulla syntynyt Rap-musiikki alkoi työntyä musiikin mainstreamiin 1990-luvulla. Sen uusi ajatus oli tietenkin se, että kuka tahansa joka ei osannut laulaa, mutta tunsi tarvetta itseilmaisuun riimittelemällä puhuen, saattoi luoda uraa musiikkibisneksessä. Vaikka rap on myös osa popmusiikkia, se ansaitsee tulla mainituksi omana musiikin historian innovaationa, koska se loi vaihtoehdon laulamiselle.

Koneet – viimeinen sana musiikissa?

Vaikka äänen syntetisoijia oli ollut olemassa jo 1700-luvulta lähtien, ja elektronisia soittimia jo 1800-luvulla, näiden merkitys oli kuitenkin ollut marginaalinen. Rintarinnan yhteiskunnan sähköistymisen kanssa ne kuitenkin alkoivat päästä musiikkielämän keskiöön, ja 1990-luku teki niistä musiikin innovatiivisiuuden vetureita. Elektronisen musiikin innovaatiivisuus oli selkeimmin sitä, että kuka tahansa soittotaidoton, joka osasi käyttää syntetisoijia ja tietokoneohjelmia saattoi luoda uran musiikkibusineksessä. EDM (electric dance music) toi myös aivan uuden muusikkotyypin kentälle. Vaikka ns. disc jockeytä oli ollut, jo 1970-luvulla, 2000-luvun DJ:t olivat supertähtiä, jotka pystyivät yksin vetämään stadioneita täyteen.

Lopuksi

Musiikin historiassa on tapahtunut tyylikeinojen kumuloitumista, jolloin tavallaan koko aikaisemman historian tyylikeinojen varasto on siivilöitynyt eteenpäin päätyen mahdollisesti jopa aivan viimeisiin oman aikamme tyyleihin.

Vaikka musiikin kehitys voidaan pelkistää yhteen muutosaspektiin, todellisuudessa kehitys ei tietenkään koskaan hyppää yht’äkkiä innovaatiosta toiseen. Pikemminkin se on vähittäistä, ja se huomataan vasta jälkikäteen. Silti on kiehtovaa koittaa löytää kehityksen ”kipupiste”.

Olen tietoinen siitä, että tekstini käsitteli vain pääasiassa sävelkorkeudellisia muutoksia musiikin historiassa. Rytmiä en käsitellyt juuri ollenkaan.

Kaikessa historian kerronnassa vaikuttaa ns. tarinaharha, jossa sattumanvaraisista tapahtumista ja muutoksista seulotaan ne halutun tarinan kannalta merkityksellisimmät huippuhetket, ja luodaan juonellinen lineaarinen stoori. On hyvä muistaa, että kehitys on todellisuudessa aina komplisuidumpaa ja kaoottisempaa.

X