Blogi

MuzaLabra ja ilmiöoppiminen

Kirjoittaja 8.10.2019 Ei kommentteja

Tänä syksynä käynnistyi Tsmo:lla neljäs vuosi MuzaLabra-työpajan parissa. MuzaLabran tarkoituksena on tutustuttaa lapsia ja nuoria digitaaliseen musiikin tekemiseen. Digitaalinen työasema eli daw on se tapa, jolla leijonanosa tämän hetken kaupallisesta musiikista ympäri maailmaa tehdään. Musiikin lisäksi labrassa tehdään yleensä myös video musiikin ympärille. Video on sosiaalisen median ja YouTuben vaikutuksesta nykykulttuurin megatrendi, ja videon ottaminen osaksi MuzaLabran konseptia tuo musiikkikoulutukseen jotain oikeasti uutta. Lisäksi nykyinen opetussuunnitelma suorastaan odottaa enemmän sekä musiikin teknologiaa, että luovaa oman musiikin tekemistä opintoihin. Joten työaseman opiskelu ja videonteko jos mitkä ovat opetussuunnitelman hengen mukaista toimintaa.

Labran lyhyen nelivuotisen historian aikana on minulle vetäjänä käynyt suhteellisen selväksi, että monologinen luennointityyppinen opetus teknologiasta ei toimi kovinkaan hyvin. Ensimmäisten vuosien ryhmissä oli pääasiassa aikuisväestöä, mutta pikkuhiljaa pajojen ikärakenne on laajentunut selkeästi myös alakouluikäisiin. Varsinkin nuorimpien osallistujien kanssa huomasin, että kun suustani pääsi sanoja kuten oskillaattori, kompressointi tai sidechain, alkoivat opiskelijat haukotella. Vaikka tällaisia termejä ei voi paeta opetuksessa loputtomasti, kävi hyvin varhaisessa vaiheessa selväksi, että vanhakantainen opetus, jossa käydään ensin läpi teoriaa, ja vasta sitten mennään käytännön tekemiseen ei toimi nuorten musiikkiteknologian opetuksessa ollenkaan. Oikeastaan pitää tehdä juuri toisinpäin. Ensin käytäntö, sitten teoria.

”Oikeastaan pitää tehdä juuri toisinpäin. Ensin käytäntö, sitten teoria.”

Näin ollen MuzaLabran konsepti on pitänyt rakentaa projektilähtöiseksi. Ensin päätetään mistä musiikkikappaleesta tehdään cover ja yhä useammin päädytään tekemään aivan oma biisi. Projektin edetessä opetellaan sitten sitä, miten tämä teknisesti toteutetaan. Tällaista oppimisfilosofiaa tavataan kutsua ilmiöoppimiseksi. Eli vasta musiikin tekovaiheessa kohdattujen haasteiden myötä opiskellaan näiden ilmiöiden takana olevia oppisisältöjä. Olen soitonopettajana ollut hieman skeptinen ilmiöoppimisen suhteen. Soitossa on paljon asiakokonaisuuksia, jotka pitää joka tapauksessa oppia ennen kuin voin soittaa mitään. Näin ollen tuntuisi nurinkuriselta yrittää lähteä soittamaan liian vaikeaa kappaletta vain siksi että oppilas haluaa soittaa sitä. Ensin pitää opetella soittimenkäsittelyä teknisesti.

Kuitenkin MuzaLabran kohdalla nuorisolle ilmiöoppiminen tuntuu olevan ylivoimaisesti paras oppimisen muoto. Toki aluksi pitää selvittää peruskäsitteistöä kuten midi, audio, audio-efekti, raita, midi-klippi jne. jotta voidaan tehdä ylipäänsä mitään. Näiden asioiden pintapuolinen läpikäyminen riittää alkuun, eikä vie kauaan aikaa. Ja monet jopa tietävät nämä termit jo tullessaan labraan.

Ilmiöoppimisen lisäksi on mielestäni tärkeää ymmärtää sen ajan kallisarvoisuus, jonka nuoret laittavat tullessaan joka viikko yhteiselle tunnille. Nykyaika on nimittäin tehokkaasti vapauttanut oppimisen verkkoon, joten me opettajat emme pysty panttaamaan mitenkään tietoa lapsilta ja nuorilta. Kun verkko on pullollaan toinen toistaan parempia daw-videoita, tuntuu huomattavasti paljon tärkeämmältä koittaa paneutua ryhmän voimavaroilla siihen, miten tehdä mielenkiintoista musiikkia. Verkko tarjoa runsaasti opetusta siitä, mitä tapahtuu  kun väännän tiettyä kytkintä, vähemmän sen sijaan se opettaa miten tehdä tuolla kytkimellä merkityksellistä musiikkia. Ja kaikkein tärkein asia, eli luottamuksellisen yhteyden luonti, ja jäsenten panoksen tuominen projektiin on edelleen paras tehdä face to face.

”Verkko tarjoa runsaasti opetusta siitä, mitä tapahtuu  kun väännän tiettyä kytkintä, vähemmän sen sijaan se opettaa miten tehdä tuolla kytkimellä merkityksellistä musiikkia.”

Lisäksi nuorisoa ovat työelämässä myöhemmin odottamassa vuorovaikutukselliset haasteet ja erilaisten ongelmien ratkaisu, joten mikä olisikaan parempi tapa kohdata kaikkea tätä, kuin itselle kiinnostavien asioiden opiskelu jo nuorena erilaisten ihmisten kanssa. Piilo-opetussuunnitelma, jossa hauskuus on tärkeä arvo, opettaa myös työelämään tärkeää asennetta.

Olisi tietenkin valheellista poseerausta väittää, että minulle opettajana aivan uusiin entuudestaan tuntemattomiin kappaleisiin ja genreihin tutustuminen, ja näistä cover-versioiden tekeminen kävisi kuin tanssi. Päinvastoin, löydän usein itseni ihmettelemästä, että miten tästä eteenpäin. Mutta tämä ihmettelijän rooli on opettajan hyvä ottaa aika ajoin, jottei tartu turhaan statukseen eikä tule tärkeileväksi. Tämä vaara nimittäin on läsnä oppimissisällöissä, joita on pyöritetty kymmeniä vuosia. Lisäksi vuorovaikutuksen näkökulmasta se että opiskelija näkevät myös opettajan oivaltavan ja innostuvan oppimisesta ei ole ollenkaan koulutuksellisesti hullumpi juttu.

Workflow on lisäksi asia, jonka tärkeydestä toitotan labroissa jatkuvasti. Psykologi Mihály Csíkszentmihályin (toivottavasti kirjoitin oikein) lanseeraama käsite flow eli optimaalinen oppimisen virtauskokemus on välillä hyvinkin koetuksella, kun etsitään ratkaisuja jonkin nykykappaleen soundillisiin, teknisiin tai musiikillisiin ongelmiin. Labrassa liikutaan kuitenkin nuorille merkityksellisten ja nykymaailmassa tuoreiden asioiden kimpussa. Kun flow on kohdillaan, ja löydetään jotain omaa ja uutta, MuzaLabra on hyvin palkitsevaa.

Yksi tärkeimpiä läksyjä, mitä labra voi opettaa nuorille elämästä on se, ettei ole olemassa oikeita vastauksia. On vain maailma, jossa pitää oppia kysymään hyviä kysymyksiä. 

– Tarmo Riutta

X