AjankohtaistaUutiset

AINON konsertoi Mestarinkadun konserttisalissa to 6.2. klo 19

Kirjoittaja 3.2.2020 Ei kommentteja
Jazzkonserttien sarja jatkuu organisaatiomuutoksen jälkeenkin. Nyt on vuorossa uutta kotimaista näkemystä AINON-yhtyeen voimin.

AINON:

Aino Juutilainen – sello
Satu-Maija Aalto – viulu / alttoviulu / laulu
Suvi Linnovaara – saksofoni / klarinetti / huilu
Joonas Leppänen – rummut

Miltä kuulostaa maailmanlopun alku, se lyhyt aika, kun vain mummot ja lokit ovat elossa? AINON kuljettaa kuulijaansa matkalla ajassa ja tilassa luoden voimakkaita kuvia, joiden äärellä voi pysähtyä. Se natisee ja lilluu, kunnes yhtäkkiä takavasemmalta alkaa rytminen kudos, johon takertua.

AINON on sellisti-säveltäjä Aino Juutilaisen vuonna 2017 perustama helsinkiläinen yhtye, jonka musiikissa on vaikutteita jazzista, nykymusiikista ja klassisesta musiikista. Musiikki on osittain improvisoitua ja osittain sävellettyä juuri tälle instrumentaatiolle ja näille ainutlaatuisille muusikoille. AINON yhdistelee asioita vapaasti assosioiden ja tavoittaa kuuntelijan leikkisyydellään. Tuoreudestaan huolimatta AINON on saanut paljon kehuja soinnistaan, energisyydestään ja muuntautumiskyvystään. Tällä keikalla kuullaan enimmäkseen kappaleita syyskuussa 2020 julkaistavalta ensialbumilta, mutta pari upouuttakin sävellystä mahtuu joukkoon!

Liput 10 euroa, käteisellä ovelta,

Turun konservatorion ja musiikkiopiston henkilöstölle ja opiskelijoille maksuton
Yhteistyössä: Vapaat äänet-kiertuetuotannot

Turun konservatorio ja musiikkiopisto
musiikkiopiston konserttisali
Mestarinkatu 2, 20810 Turku

X