Uutiset

Jazzia, etnoa, musettea, klassista, slaavilaista kaihoa – akustisesti.

Kirjoittaja 4.10.2013 Ei kommentteja

Station MIR (Ranska) TSMO:n konserttisalissa ti 8.10. klo 19.

Hulvattomasta La Campagnie des Musiques à Ouirista tuttu Christophe Monniot palaa Suomeen oman yhtyeensä kanssa. Eurooppalaisen jazzkentän kiehtovimpiin pelimanneihin lukeutuva saksofonisti kutsuu toverillisessa hengessä mukaansa kaksi taitavaa soittajaa: Didier Ithursarry, harmonikka sekä Guillaume Roy, alttoviulu.
Christophe Monniot, jota on pidetty yhtenä eurooppalaisen jazzmaailman kiehtovimmista improvisoijista, hallitsee myös säveltämisen taidon sekä suurille että pienemmille kokoonpanoille (Trio Ozone tai Moniomania). Hän on erityisen kiinnostunut ankarista ja ennen kuulemattomista musiikillisista sekoituksista. Hänen uusioversionsa Vivaldin Neljästä vuodenajasta (jazzkvartetille ja klassiselle saksofonikvartetille) on valloittanut kriitikot. ”Station MIR” esiintyi ensimmäistä kertaa yleisölle Grenoblen Jazz festivaaleilla 2010, jolloin mukana soittivat haitaristi Didier Ithursarry (Danzasissa myös pianisti Jean-Marie Machadon kanssa) sekä improvisoidun ja nykymusiikin nousevan tähden, alttoviulisti Guillaume Royn kanssa (Suomessa tuttu Quatuor iXi sekä Amarco kokoonpanoista).

Uusi yhtye mahdollistaa Monniot’lle akustiset, kamarimusiikilliset seikkailut ja Station MIR lupaakin sulauttua settiinsä jazzin, venäläisen musiikin, musetten, grooven, improvisaation, kontrapunktin ja 1900-luvun musiikin vaikutteita. Station MIRin kiertue alkaa Keravalta 30.9. ja käsittää 10 konserttia ympäri Suomea.

Christophe Monniot, saksofonit
Didier Ithursarry, harmonikka
Guillaume Roy, alttoviulu

Liput 10 euroa ovelta. TSMO:n opiskelijat ja opettajat ilmaiseksi.

Tervetuloa konserttiin! www.tsmo.fi

YHTEISTYÖSSÄ: VAPAAT ÄÄNET – TURUN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO

X