Uutiset

TSMO:n yhteissoittoviikko 7.-11.10. 2013

Kirjoittaja 30.9.2013 Ei kommentteja

Turun seudun musiikkiopistossa on tarkoitus toteuttaa vuosittain jokin teemaviikko, jolloin poiketaan tavanomaisesta viikko-ohjelmasta. Koska yksi Turun seudun musiikkiopiston opetustoiminnan keskeisistä tavoitteista on yhteismusisoinnin edistäminen, yhteissoitto soveltui mainiosti ensimmäisen teemaviikon aiheeksi.

Yhteissoittoviikon aikana oppilaat muodostavat erilaisia kokoonpanoja, joissa opettajien ohjauksessa harjoitellaan ohjelmistoa. Päämääränä on se, että mahdollisimman moni TSMO:n oppilas pääsee harjoittelemaan yhteissoittoa, ei välttämättä esiintymään. Konserttejakin toki järjestetään viikon aikana, mutta on selvää, etteivät kaikki ryhmät edes mahtuisi esiintymään niissä. Tärkeintä on, että kaikki saavat ottaa tuntumaa siihen, millaisiin asioihin yhtyesoitossa on kiinnitettävä huomiota. Samalla tarjoutuu mahdollisuus tutustua toisiin musiikkiopiston opiskelijoihin.

Viikko toteutetaan opettajien normaalin tuntimäärän puitteissa. Oppilaiden kohdalla yhteissoittoviikko saattaa merkitä TSMO:lla käyntiä jonain muuna kuin tavanomaisena ajankohtana. Opettajat koettavat luonnollisesti järjestellä harjoitukset siten, että mahdollisimman moni löytäisi tekemistä ilman ylivoimaisia aikatauluongelmia.

Yhteissoittoviikon aikana toivottavasti myös musiikillisia raja-aitoja päästään ylittämään ja voidaan kokeilla rohkeasti asioita, joita ei tavallisesti tehdä. Lopuksi mainittakoon, että sekä teoriaryhmät että TSMO:n oppilasorkesterit toimivat normaalin aikataulunsa mukaisesti myös yhteissoittoviikolla. Toivottavasti viikosta tulee TSMO:n opiskelijoille ja opettajille virkistävä ja uusia ajatuksia synnyttävä periodi.

X