Uutiset

Väärät ja oikeat soittimet

Kirjoittaja 4.9.2012 Ei kommentteja

Kanadalaiselta mediafilosofilta Marshall Mcluhanilta (1911 – 80) on peräisin kuuluisa slogan

”Väline on viesti” (the Media is the Message). Musiikkiin sovellettuna, soitin on musiikkia. Meitä varmasti kiehtoo itse musiikki ensisijaisesti, ja emme ehkä haluaisi myöntää, että aivan yhtä vahva (ellei vahvempi) viesti on myös se, millä musiikkia esitetään, eli soitin.

Hieman vähemmän tunnettu on se Mcluhanin väite, että välineiden kehitys johtaa aina ihmisen omaan autoamputaatioon. Mcluhanin teorian mukaan ihmiskunnan teknologinen kehitys on ollut kehomme erilaisten jatkeiden kehitystä, jossa uudempi innovaatio on aina kasvattanut sitä mittakaavaa, millä se on vaikuttanut kulttuuriimme. Soittimissa tämä mittakaavan muutos on ilmennyt paitsi niiden äänenvoimakkuuden kasvuna, jolloin on voitu soittaa suuremmille yleisöille aina isommissa tiloissa, niin myös musiikin leviämisen nopeutumisena.

Samainen heppu on myös sanonut, että emme oikeastaan osaa elää nykyajassa. Toimintamallimme tulevat menneisyydestä. Malli eivät tietenkään voi tullakaan tulevaisuudesta, mutta yleensä vasta jälkikäteen huomaamme, että olemme jumiutuneet nuoruudessa löytämiimme asioihin. Ja kun tätä jatkuu tarpeeksi pitkään, on entistä vaikeampi irrottautua.

Aina silloin tällöin törmää siihen keskusteluun, että on olemassa aitoja ja oikeita soittimia, ja sitten taas toisaalta on niitä keinotekoisia lelusoittimia –  ja myös että on aitoa musiikkia. Totuus on kuitenkin se, että mikään soitin ei kasva puussa, ja kaikki soittimet ovat sikäli keinotekoisia.

Keskustelussa aitouden puolustajat kaiketi vetoavat siihen, että mitä vähemmän soitin tekee ihmisen puolesta, sitä ”oikeampi” se on. Tämän logiikan mukaan DJ:t, jotka eivät soita instrumenttiaan sanan perinteisessä mielessä,  sekä konemusiikin tekijät, jotka vain ohjelmoivat biisit osallistumatta itse soittotapahtumaan  eivät olisi ”oikeita” muusikkoja.

Ja vastaavasti taas mitä primitiivisempi ja akustisempi soitin, sitä oikeampi se on. Tähän ryhmään kuuluu toisaalta lievemmän aitouden edustajia, jotka eivät kuulu äärivanhoillisimpiin täysin akustisten soitinten puolustajiin, mutta jotka vastustavat jostain syystä liian modernia instrumentti teknologiaa.

Kuitenkin muussa elämässä hyväksymme tyyten teknologisen kehityksen, ja tämä siitä yksinkertaisesta syystä että käyttämämme teknologia vanhennetaan niin nopeasti.  Tuskin meiltä löytyy kotoa kymmentä vuotta vanhempaa teknologiaa. Silti musiikissa saatamme puolustaa 40-400 vuotta vanhaa käytäntöä.

Soitinkehitys on monelta osin päättynyt, eikä sataan vuoteen ole putkahtanut täysin uusia soittimia ilmoille, jollei lasketa mukaan perinteisten soittimien sähköistymistä. Sen sijaan muutosta tapahtuu siellä, missä etenemistä tapahtuu muuallakin yhteiskunnassa eli rinta rinnan digitaalisen kehityksen kanssa. Hardwaresta softwareen tapahtunut painottuminen käy yhtä musiikin kehittymisen kanssa ylipäänsä. Rakenteellisesti musiikkiin ei ole tullut pahemmin mitään uutta sataan vuoteen. Oleellisin muutos on tapahtunut musiikin sointiväreissä, soundeina. Hardwaren (fyysisten soittimien) historia on jollei nyt aivan loppu, niin ainakin hidastunut, ja sofware tunkee  myös perinteisiin soittimiin. Software (sointivärit ja soundit) porskuttaa etulinjassa.

Piristävänä poikkeuksena tuosta softa-vetoisesta kehityksestä on v. 2009 ilmestynyt soitinuutuus nimeltään Eigenharp. Se on täysin elektroninen ja  mihinkään aiempaan soittimeen perustumaton instrumentti. Vaikka soitin on täysin digitaalinen, on sen näppäimistön ja puhallin-controllerin yhdistelmä jotain täysin uudenlaista.  Eigenharpia valmistaa brittiläinen Eigelab yhtiö, ja sen keksijä John Lambert. http://www.eigenlabs.com/

Mahtaako TSMO:lla saada joskus opetusta Eigenharpissa?

Tarmo Riutta

X